Fortumin hiilivoimala suljetaan Tukholmassa
Lauantaina 29. toukokuuta 2010Suomalaiset mukana kansalaistottelemattomuustapahtumassa
Fortumin ja Tukholman kaupu
ngin omistama Värtaverket -hiilivoimala halutaan sulkea kansainvälisessä Shut it down -tempauksessa lauantaina 29.5.2010. Kulkue lähtee Karlaplanilta kohti hiilivoimalaa klo 13. Mukana on myös suomalaisia ilmastotoimijoita.
- Lähdin mukaan, koska Fortumin ilmastoa ja ympäristöä tuhoava liiketoiminta uraanin ja hiilen käyttäjänä täytyy lopettaa. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää voitontavoittelun ja valtakeskittymien hylkäämistä, sanoo tapahtumaan mukaan lähtenyt Sami Kivistö Hyökyaalto-verkostosta.
Värtaverketin voimala käyttää vuosittain 300 000 tonnia Saksasta jaVenäjältä tuotavaa hiiltä, ja sen päästöt ovat neljäsosa Tukholman kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Näin ollen Fortumin esiintyminen päästöttömänä ja ekologisena yhtiönä on epärehellistä viherpesua.
- Väkivallattoman kansalaistoiminnan keinoin osoitamme, että tavallisten ihmisten täytyy itse ottaa aloite käsiinsä yhteiskunnan muuttamiseksi ekologisesti kestäväksi. Koska poliitikot ovat haluttomia ja yhtiöt vetäytyvät vastuusta, on tärkeää että me suljemme hiilivoimalan, vaikka vain päiväksi, sanoo tapahtuman ruotsalainen yhteyshenkilö Martin Sjöstrand.
Shut it down -kampanjan kaltainen karnevaalihenkinen ja värikäs kansalaistottelemattomuustapahtuma tullaan näkemään myös Suomessa 28. elokuuta, jolloin Olkiluoto aiotaan sulkea ydinvoiman vaarojen vuoksi.
Leiri yhdistää kamppailumme ilmaston, ruoan, autonomisten tilojen, tasa-arvon ja itsehallinnon puolesta: tuetaan toisiamme ja toimitaan yhdessä.
Olkiluotoon rakennetaan parhaillaan maailman suurinta kokeiluluontoista EPR-ydinreaktoria. Tämän tyyppistä reaktoria Britannian viranomaiset pitävät liian riskialttiina. Olkiluodon rakennusprojekti on osoittautunut täydelliseksi fiaskoksi.
Rakas ystävämme ja toverimme Jyri Jaakkola on menehtynyt Meksikon Oaxacassa 27.4.2010.